D-vitamiinit

D-vitamiinilla tarkoitetaan useita steroidirakenteisia, rasvaliukoisia yhdisteitä, joista tärkein on D3-vitamiini (kolekalsiferoli). D3-vitamiinia muodostuu ihossa ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Sitä on runsaasti myös rasvaisissa kaloissa. D2-vitamiinia (ergokalsiferolia) esiintyy joissakin kasviksissa, lähinnä sienissä. Suomessa D3-vitamiinia lisätään maitovalmisteisiin ja levitettäviin ravintorasvoihin. D-vitamiinin pääasiallinen lähde on kuitenkin auringon valo, ja sitä on vaikea saada riittävästi ravinnosta, joten monipuolisen ruokavalion lisänä on suositeltavaa käyttää D-vitamiinivalmistetta. Suomalaisista kolmanneksella on D-vitamiinin puutosta.

D-vitamiinia tarvitaan luun ja hampaiden muodostumisessa sekä kalsium- ja fosforiaineenvaihdunnassa. D-vitamiini puutos aiheuttaa luun pehmenemistä: lapsilla riisitautia ja aikuisilla osteomalasiaa. D-vitamiinia tarvitaan myös kalsiumin imeytymiseen.

Uusimpien tutkimusten mukaan D-vitamiinilla saattaa olla lukuisia muitakin terveysvaikutuksia. Tutkimuksissa on saatu viitteitä, että D-vitamiinin käyttö saattaa muun muassa vähentää hengitystieinfektioita ja sen puute voi lisätä diabetesriskiä.

Foolihapon tarvetta lisäävät mm. yksipuolinen ruokavalio, raskaus ja imetys ja keliakia.
APTEEKKI D3-VITAMIINI 20 MIKROG (100 TABL)

Miedon sitruksenmakuinen D3-vitamiinivalmiste, jonka voi pureskella, imeskellä tai niellä. Sisältää 20 mikrogrammaa D3-vitamiinia. Valmistettu Suomessa.

Katso tuotteen tiedot
9,50 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
APTEEKKI D3-VITAMIINI 20 MIKROG ÖLJYKAPSELIT (1 × 200kaps)

20 mikrogrammaa D3-vitamiinia nieltävänä öljykapselina. Kapseli on pienikokoinen, joten nieleminen nesteen kera on helppoa.

Katso tuotteen tiedot
18,50 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
APTEEKKI D3-VITAMIINI 50 MIKROG (100 TABL)

Miedon sitruksenmakuinen D3-vitamiinivalmiste, jonka voi pureskella, imeskellä tai niellä. Sisältää 50 mikrogrammaa D3-vitamiinia. Valmistettu Suomessa.

Katso tuotteen tiedot
12,70 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
bertils Kasviper. D3-vit. 20 mikrog (1 × 100tabl)

Kasviperäinen 20 µg D3-vitamiinitabletti. Tabletit ovat neutraalin makuisia ja makeuttamattomia pieniä tabletteja, jotka on helppo niellä tai pureskella.

Katso tuotteen tiedot
10,00 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
bertils Kasviper. D3-vit. 50 mikrog (1 × 100tabl)

Kasviperäinen 50 µg D3-vitamiinitabletti. Tabletit ovat neutraalin makuisia ja makeuttamattomia pieniä tabletteja, jotka on helppo niellä tai pureskella.

Katso tuotteen tiedot
15,00 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
13,50 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 2–4 arkipäivää)
DEVISOL 10 MIKROG IMESKELYTABLETTI (1 × 100tabl)

Raikkaan sitruksen makuinen, imeskeltävä/pureskeltava DeviSol sisältää 10 mikrogrammaa D3- vitamiinia. Helposti suussa hajoava koostumus. Sisältää vain luonnollista sitrusaromia, makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla. ...

Katso tuotteen tiedot
9,40 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
DEVISOL 10 MIKROG IMESKELYTABLETTI (1 × 200tabl)

Raikkaan sitruksen makuinen, imeskeltävä/pureskeltava DeviSol sisältää 10 mikrogrammaa D3- vitamiinia. Helposti suussa hajoava koostumus. Sisältää vain luonnollista sitrusaromia, makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla. ...

Katso tuotteen tiedot
15,90 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
DEVISOL 20 MIKROG IMESKELYTABLETTI (1 × 100tabl)

Hedelmäisen raikas imeskelytabletti maistuu sitrukselle ja hajoaa helposti suussa. Makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla, sisältää vain luonnollisia aromiaineita. Laktoositon (maidoton), gluteeniton, hiivaton, ...

Katso tuotteen tiedot
11,30 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
DEVISOL 20 MIKROG IMESKELYTABLETTI (1 × 200tabl)
Tarjous

Hedelmäisen raikas imeskelytabletti maistuu sitrukselle ja hajoaa helposti suussa. Makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla, sisältää vain luonnollisia aromiaineita. Laktoositon (maidoton), gluteeniton, hiivaton, ...

Katso tuotteen tiedot
14,90 €
14,90 €
Säästät 0,00 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
DEVISOL 20 MIKROG IMESKELYTABLETTI (1 × 230tabl)

Hedelmäisen raikas imeskelytabletti maistuu sitrukselle ja hajoaa helposti suussa. Makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla, sisältää vain luonnollisia aromiaineita. Laktoositon (maidoton), gluteeniton, hiivaton, ...

Katso tuotteen tiedot
16,90 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 2–4 arkipäivää)
DEVISOL BERRY 20 MIKROG IMESKELYTABLETTI (1 × 200kpl)

DeviSol Berry on mansikan makuinen imeskeltävä tai pureskeltava D-vitamiinitabletti. Tabletit on makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla ja sisältävät vain luonnollista aromiainetta. ...

Katso tuotteen tiedot
16,90 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
DEVISOL D3 DROPS (1 × 20ml)

DeviSol Drops on D3-vitamiinia sisältävä öljypohjainen tippavalmiste, joka soveltuu päivittäisen D-vitamiinin saannin varmistamiseen vauvaiästä lähtien. Helppo annostella lusikalla tai sekoittaa ruokaan ...

Katso tuotteen tiedot
7,35 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
DEVISOL DROPS D3 TIPAT (1 × 10ml)

DeviSol Drops on D3-vitamiinia sisältävä öljypohjainen tippavalmiste, joka soveltuu päivittäisen D-vitamiinin saannin varmistamiseen vauvaiästä lähtien. Helppo annostella lusikalla tai sekoittaa ruokaan ...

Katso tuotteen tiedot
4,00 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
DEVISOL FRUITY 20 MIKROG IMESKELYTABLETTI (1 × 200kpl)

DeviSol Fruity on hedelmäinen, persikan ja vadelman makuinen D3-vitamiinitabletti. Purutabletti hajoaa helposti suussa ja se on makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla. ...

Katso tuotteen tiedot
16,90 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
DEVISOL MIX 10 MIKROG IMESKELYTABLETTI (1 × 100tabl)

DeviSol MIX on monimakupakkaus, jossa on mansikan, banaanin ja päärynän makuisia -ja värisiä tabletteja samassa pakkauksessa. Helposti suussa hajoava koostumus. ...

Katso tuotteen tiedot
10,20 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
DEVISOL MIX 10 MIKROG IMESKELYTABLETTI (1 × 200tabl)

DeviSol MIX on monimakupakkaus, jossa on mansikan, banaanin ja päärynän makuisia -ja värisiä tabletteja samassa pakkauksessa. Helposti suussa hajoava koostumus. ...

Katso tuotteen tiedot
16,50 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
DEVISOL MUSTIKKA 20 MIKROG IMESKELYTABLETTI (1 × 200kpl)
Tarjous

Devisol Mustikka 20 mikrog on aidon mustikan makuinen D-vitamiini puru-/imeskelytabletti. Makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla. Sisältää hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. Saatavilla 200 tabl. ...

Katso tuotteen tiedot
14,90 €
14,90 €
Säästät 0,00 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
DEVISOL MUSTIKKA 50 MIKROG IMESKELYTABLETTI (1 × 200kpl)

Devisol Mustikka 50 mikrog on aidon mustikan makuinen D-vitamiini puru-/imeskelytabletti. Makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla. Sisältää hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. Saatavilla 200 tabl. ...

Katso tuotteen tiedot
26,10 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
DEVISOL NEUTRAL 20 MIKROG NIELTÄVÄ (1 × 200tabl)
Tarjous

DeviSol Neutral on erittäin pienikokoinen, nieltävä D-vitamiinitabletti. DeviSol Neutral ei sisällä lainkaan sokeria, makeutus -tai aromiaineita. Erinomainen vaihtoehto puru/imeskelytabletille ja sopii erityisesti niille, ...

Katso tuotteen tiedot
14,90 €
14,90 €
Säästät 0,00 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
DEVISOL NEUTRAL 50 MIKROG NIELTÄVÄ (1 × 200tabl)

DeviSol Neutral on erittäin pienikokoinen, nieltävä D-vitamiinitabletti. DeviSol Neutral ei sisällä lainkaan sokeria, makeutus -tai aromiaineita. Erinomainen vaihtoehto puru/imeskelytabletille ja sopii erityisesti niille, ...

Katso tuotteen tiedot
23,30 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
DEVISOL POP 10 MIKROG (1 × 60fol)

Appelsiininmakuinen poksahteleva/ kevyen hapokas D-vitamiinivalmiste lapsille. Tabletissa 10 mikrogrammaa D-vitamiinia. D-vitamiini on välttämätön lasten luuston normaalille kasvulle ja kehitykselle. D-vitamiini ...

Katso tuotteen tiedot
10,00 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
DEVISOL STRONG 100 MIKROG IMESKELYTABL (1 × 100kpl)

Vahva D-vitamiinilisä. Luonnollisen sitruksen makuinen imeskelytabletti sopii erityisesti todetun matalan D-vitamiinitason nostoon sekä harvempaa annostusta suosiville aikuisille ja yli 11-vuotiaille lapsille. Pienikokoinen tabletti hajoaa helposti ...

Katso tuotteen tiedot
19,10 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
DEVISOL STRONG 50 MIKROG IMESKELYTABL (1 × 230kpl)

Raikkaasti sitrukselta maistuva DeviSol Strong sisältää 50 mikrogrammaa hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. 50 mikrogramman vahvuus sopii erityisesti todetun matalan D-vitamiinitason nostoon ...

Katso tuotteen tiedot
24,00 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 2–4 arkipäivää)
DEVISOL STRONG 50 MIKROG IMESKELYTABLETTI (1 × 100tabl)

Raikkaasti sitrukselta maistuva DeviSol Strong sisältää 50 mikrogrammaa hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. 50 mikrogramman vahvuus sopii erityisesti todetun matalan D-vitamiinitason nostoon ...

Katso tuotteen tiedot
14,80 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
DEVISOL STRONG 50 MIKROG IMESKELYTABLETTI (1 × 200tabl)

Raikkaasti sitrukselta maistuva DeviSol Strong sisältää 50 mikrogrammaa hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. 50 mikrogramman vahvuus sopii erityisesti todetun matalan D-vitamiinitason nostoon ...

Katso tuotteen tiedot
24,00 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
DEVISOL VEGE 20 MIKROG NIELTÄVÄ (1 × 200tabl)

DeviSol Vege 20 mikrog on erityisesti vegaaneille ja kasvissyöjille kehitetty D3-vitamiinitabletti. Pienikokoinen, nieltävä tabletti on sokeriton, makeutus -ja aromiaineeton eikä ...

Katso tuotteen tiedot
22,30 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
ELIVO D-VITAMIINI VAHVA 25 MIKROG OMENANMAKUINEN (1 × 120tabl)

Omenanmakuinen D3-vitamiinivalmiste. Laktoositon, hiivaton, gluteeniton ja makeuttamaton.

Katso tuotteen tiedot
11,70 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
JEKOVIT D3 2440 iu/ml (1 × 20ml)

Jekovit D3 on vesipohjainen D3-vitamiinitippa. Sitä käytetään D-vitamiinin puutteen ehkäisyyn ja hoitoon. D-vitamiinin riittävä saanti on tärkeää lapsen luuston normaalin kehityksen kannalta.

Katso tuotteen tiedot
6,03 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)
Minisun 20 mikrog Kola (1 × 200purutabl)

Suomessa kehitetyt ja tutkitut Minisun D-vitamiinitabletit ovat helppo tapa varmistaa riittävä D-vitamiinin saanti ympäri vuoden. Minisun 20 mikrog Kola sisältää tehokkaasti ...

Katso tuotteen tiedot
16,50 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–2 arkipäivää)